Kun katsoja herättää taiteen eloon - Julio le Parc - Tate Modern
- 2 minutes ago
- 2 min read
Kävin Lontoossa Tate Modernissa Julio Le Parcin Light. Colour. Action. -näyttelyssä. Näyttely oli samaan aikaan leikkisä, värikäs ja houkutteleva. Aulahenkilö sanoi, että juuri tämä näyttely on houkutellut eniten myös lapsia taiteen pariin. Valot, liike, peilit ja erilaiset pinnat saivat teokset näyttämään koko ajan erilaisilta sen mukaan, missä itse seisoi ja miten niiden ympärillä liikkui.
Le Parc tunnetaan erityisesti kineettisistä teoksistaan, joissa valo, liike ja peilipinnat ovat tärkeässä osassa. Hänen ajatuksenaan oli, ettei katsoja vain seiso teoksen edessä ja katso sitä, vaan osallistuu kokemukseen omalla liikkeellään ja tavallaan nähdä. Valokuvaajana minua kiinnosti erityisesti valo, värit, heijastukset ja liike. Kuvasin näyttelyssä muutamia teoksia, mutta en halunnut tallentaa niitä sellaisenaan tai kokonaisina. Halusin kuvata niitä omien silmieni kautta ja näyttää, miltä niiden keskellä oleminen minusta tuntui.
Käytin osassa kuvista pitkää valotusaikaa. Sen avulla valo ja ihmisten liike sekoittuivat kuviin, muodot hajosivat ja teoksista syntyi uudenlaisia näkymiä. Rajasin myös yksityiskohtia ja kuvasin heijastuksia, värejä ja pintoja. Näyttely antoi siihen paljon mahdollisuuksia, koska melkein jokainen askel ja uusi kuvakulma muutti näkymää.
Mulle näyttelyn kiinnostavin ajatus oli just se, ettei ole vain yhtä oikeaa tapaa nähdä. Oon joskus kokenut hankalaksi katsoa teoksia, jos en täysin ole ymmärtänyt niiden sisältöä tai tarkoitusta, mutta nyt mulle annettiin kaikki oikeus nähdä ja kokea miten sen itse halusin. Kaksi ihmistä voi katsoa samaa teosta, mutta kokea sen täysin eri tavalla. Myös kameralla voi joko dokumentoida sen, mitä edessä on, tai yrittää näyttää oman kokemuksensa siitä. Itse halusin tehdä jälkimmäisen.
Julio Le Parc syntyi Argentiinassa vuonna 1928 ja muutti Ranskaan vuonna 1958. Hän oli mukana 1960-luvun Pariisin taide-elämässä ja halusi tehdä taiteesta helpommin lähestyttävää. Hänen mielestään taiteen ei pitänyt kuulua vain asiantuntijoille, vaan jokaisen piti voida katsoa, kokeilla ja muodostaa siitä oma kokemuksensa. Ihana ajatus.
Ehkä juuri siksi näyttely tuntui niin helposti lähestyttävältä. Kaikkea ei tarvinnut ymmärtää tai osata selittää. Riitti, että katsoi, liikkui ja antoi valon, värien ja liikkeen vaikuttaa.
Julio Le Parc: Light. Colour. Action. on esillä Tate Modernin:ssa Lontoossa 3.5.2027 saakka.
Muutamia kuvia ja videoita (kokemuksia) näyttelystä:


















































Comments