top of page

Arvopohja yrittämisessä. Saako se näkyä?


Olen kauan pähkäillyt sitä, miksi yrittäminen on kivaa ja kevyempää henkisesti, kuin ehkä suuressa organisaatiossa työskentely. Nyt kun vuosi yrittäjyyttä on takana, olen saanut siihen selkeän vastauksen.

Pohjustan aihetta myös hieman vielä toista kautta, jonka huomasin olevan itselleni yrittäjyyden alkutaipaleella suuri kysymysmerkki. Lähdetään siitä, että minulle on aina ollut luonto, eläimet, ympäristö, suvaitsevaisuus, auttaminen, positiivisuus ja hyvinvointiyhteiskunta tosi tärkeitä asioita. Mitkä ovat puolestaan ohjanneet paljolti myös omaa tekemistä arjessa. Näitä kaikkia arvoja ei ole voinut täysin noudattaa suurissa organisaatioissa työntekijänä, jos omat arvot eivät olekaan olleet samassa linjassa työnantajan arvojen tai työtapojen kanssa. Älä käsitä väärin. Olen tunnollisesti noudattanut kunkin työnantajan ohjeita, mitä kussakin työpaikassa on ollut, mutta silloin joutunut tinkimään ehkä niistä omista hyväksi katsotuista tavoista ja arvoista. Näin ollen tuntenut ristiriitaa itseni ja ajatusteni kanssa. Nyt yrittäjyyden alkutaipaleella mietin saako omat arvot ja ehkä jopa polittinen näkökulma näkyä yrittäjän tekemisessä. Alkuun olin sitä mieltä, että jos kerron ajattelevani vihreästi, karkotan heti siitä tiettyjä ihmisiä pois. Jotenkin pelkäsin sitä ajatusta.

Tullaan takaisin tähän hetkeen. Pääsin ikuistamaan muutama kuukausi takaperin aivan ihanien miesten häät Helsingissä, Hotelli Helkassa. Hannu ja Raul saivat toisensa sinä päivänä, kun Suomi näytti vihreää valoa tasa-arvoisella avioliittolaille. Hannu ja Raul ovat itse avoimesti tuoneet rakkauttaan sosiaalisessa mediassa esille Lifeof2men-sivuilla ja instagramissa. Eikä turhaan, onhan heillä jo Facebookissa liki 85 000 seuraajaa. He ovat rohkeita ja avoimia sanomansa lähettiläitä. Olen kiitollinen, että sain tutustua teihin <3

Sain muutamalta tutulta kysymyksen Hannun ja Raulin kuviin liittyen, postaisinko heidän kuviaan someen. Vastaus oli itselleni yksiselitteisen selvä - Tottakai! Minulle kaikki asiakkaat ovat saman arvoisia. Minulle ohjeistettiin, että minulta voi kadota muutama asiakas, jos näkevät kahden miehen rakkauskuvia. Siihen vastasin, että he eivät silloin ole minun asiakkaitani ja olen varma, että jos kaksi asiakasta lähtee, tulee kymmenen tilalle. Ja näin kävi.

5 minuuttia Hannun ja Raulin kuvien somepostauksen jälkeen sain puhelun entiseltä yritysjohtajalta, jossa olin työskennellyt. Hän kertoi nähneensä kuvani, jotka postasin ja hänelle tuli mieleen, että tarvitsisi eräälle yritykselle kuvia markkinointikäyttöön, sekä uudet kuvat henkilöstöstä. 15 minuuttia postauksen jälkeen tuli puolestaan yksityisviesti kuvaajakollegaltani Facebookissa, joka oli huomannut postaukseni ja muisti että hänellä olisi eräs hääkeikka, jonne ei itse pääse ja etsii tuuraajaa. Näin ollen 15 minuutin kuluttua postauksesta, olin jo todistettavasti saanut 2 isoa keikkaa. Meni muutamia viikkoja eteenpäin. Hotelli Helka otti yhteyttä, josko olisin kiinnostunut kuvaamaan heille puolestaan markkinointikäyttöön kuvia. He olivat ihastuneet Hannun ja Raulin kuviin. Näin sovittiin myös siitä keikasta. Todistettavasti vielä yksi hääkeikka tuli pelkästään Hannun ja Raulin kuvien johdosta. Muista keikoista ei ole suoraa yhtäläisyyttä juuri tähän aiheeseen, toki muitakin keikkoja tässä välissä on tehty.

Kannattiko postata Hannun ja Raulin ikimuistoisen päivän kuvia? Kannatti, ehdottomasti. Sain useita viestejä eri paikoista, kuinka rohkeaa toimintaa. Ja hyvä, että uskallan olla jotakin mieltä ja vielä tuoda sen esille. Tämä lämmitti ja vahvisti sen tunteen, että arvot ja asenteet saavat näkyä.

Mietin tätä blogipostausta kauan, kirjoittaisinko ollenkaan. Mutta nyt päätin kirjoittaa ja vielä julkaista. Sain siihen vahvistusta myös Hotelli Helkan markkinoinnista. He ovat selkeästi erottautuneet suurista hotelliketjuista olemalla inhimillisiä, omaamaan mielipiteitä ja hyväksyvät erilaisuutta ja tuovat sitä vahvasti esille. Kaikkihan me haluamme tulla hyväksytyksi sellaisena kuin olemme. Eiks niin? Tässä heidän ajatuksiaan heidän linjauksen muutoksista ja voi se oikeasti näkyi heidän työssään. Helkaan oli helppo mennä, helppo hengittää ja olla juuri sinä.

Toinen yritys, joka kolahti minuun sosiaalisessa mediassa eilen, toi vahvasti markkinoinnin kärkenä erilaisuutta esille. Tämä video sai minut itkemään, itkemään onnesta. Se kertoo tästä päivästä ja siitä mihin ollaan menossa, me kaikki oikeasti saadaan olla sitä mitä olemme. Eikä meidän tarvitse mahtua samaan muottiin. Kesyttämätöntä kauneutta - Kalevala Jewelry

Kiitos Kalevala <3

Vahvat mielipiteet kolahtaa! Uskalla olla siis arvojesi takana. Älä siis tee niinkuin muut ja tuo samoja asioita esille, mutta mitkä ovat sinun arvosi? Nyt ei enää riitä että yrityksellä on kasvot, arvot on POP! Ja nyt puhun niistä arvoista, jotka näkyvät asiakastapaamisissa ja kohtaamisissa, teoissa ja asenteissa. En niistä, jotka jokaisella yrityksellä on kirjattu yritysesittelyn etusivulle, joita kukaan ei tajua miten ne näkyvät työpaikan arvoissa ja ne ovat yritykselle itselleenkin liirum laarumia. Anna arvojen ohjata päätöksiä, näin:

-johtaminen selkeytyy

-vaikeissa valintatilanteissa arvot ratkaisee

-erottaudut muista yrittäjistä olemalla oma itsesi pelkkien kasvojen sijaan

-luo yhteenkuuluvuutta ja tuo samanhenkiset ihmiset yhteen; niin asiakkaat kuin yhteistyökumppanitkin

Läpinäkyvyys on päivän sana, kaikki on selvitettävissä nykyään netissä. Kerro se itse ensin!

Be yourself and make business that value!

Tiedän, että nurisijoita tulee tällekin postaukselle, mutta teillekin mulla on yksi vastaus. Tuu tänne niin halataan, se helpottaa. Anna rakkauden näkyä <3

bottom of page