Järjestäisitkö pop up -studion? Tässä muutamia vinkkejä!

Mikä pop up -studio ja mikä ihmeen minisessio?

Unelmissani on pitkään ollut pop up -studion järkkääminen joulukorttikuvauksia varten. Pop up tarkoittaa nopeasti pystyyn pykäämistä ja yleensä pop upit eivät ole kuukausia vaan jonkin tietyn ajan voimassa. Tässä minun tapauksessani pop up -studio oli joulukorttikuvauksia varten auki viikon verran. Joulukorttikuvauksia järkätään paljon ulkomailla ja niitä kutsutaan myös minisessioiksi. Niitä on helpompi myydä ehkä kuin isoja kuvauksia. Minisessiot on yleensä nopeita ajaltaan (5-20min), koska set up on valmiina ja aina sama minisessioissa. Joillakin kuvaajilla minisessiot on 5-10min, joillakin 20-30min.

Ajankäytön ja hinnoittelun suunnittelu

Hinnoittelu on yleensä 35€-80€ välillä, mitä olen katsellut muilta kuvaajilta. Hinnoittelu- ja ajankäyttömalleja on yhtä monta kuin minisessioiden järkkääjiä. Jokainen hinnoittelee oman työnsä mukaan. Minä päätin alunperin pitää session 20:ssa minuutissa juuri siksi, että ehdin tutustua lapsiin ennen kuvausta ja sen vuoksi hinnankin hieman korkeammaksi eli 70€:a/setti. Lapset rentoutuvat eri tavalla kun niiden kanssa on ensin juteltu ja esim. rakenneltu torneja yhdessä. Lapsilta usein irtoaa hymykin helpommin kun kuvaaja antaa hieman aikaa lapsille tutustua ympäristöön ja kuvaajaan. Joka tapauksessa kannattaa varautua siihen, että vanhemmat haluavat hymykuvia. Jos olet varannut pop up -studiolle aikaa esim 5min sessiot ja istutat suoraan lapsen istumaan set upiin ja käsket hymyillä. Voin kertoa että aikaiseksi saat esim. tällaisia ilmeitä :D

Ja näin ollen asiakas saattaa vaatia kuvauksia uusittavan kun yhtään hymykuvaa ei hänen lapsestaan tullut. Anna siis lapselle aikaa!

Montako kuvaa pakettiin kuuluu ja miten homma toimii?

Monet minisessiot sisältävät kaksi kuvaa lapsesta. Minä päätin antaa 4 kuvaa per sessio. Käsittely ei ole kovin aikaa vievää, kun set upit on samassa paikassa ja mennään samoilla valoilla. Haluan että asiakkaalle jää käteen muutama erilainen kuva. Mutta jokainen tekee siis tavallaan.

Otin sessioista useita kuvia; koko vartalo, niin että tausta ja joulukoristeet näkyy, lähikuvaa ja esim. kaverikuvaa, jos sisarukset olivat kimpassa kuvauksessa. Näin ollen asiakkaalla oli mahdollisuus valita hieman erilaisia kuvia. Osa asiakkaistani halusi jonkun kuvan joulukorttiin, toisen taas suurennoksena esim. isovanhemmille.

Lähetin asiakkaille koevedokset (lightroomilla kirjoitettu iso KOEVEDOS teksti vesileimana kuvan päällä) rajattuna, hieman käsiteltyinä. Joista asiakas sai valita haluamansa. Lisäkuviakin sai ostaa 15€/kpl hintaan ja osa niin tekikin. Eli mielestäni pieni kuvien käsittely koevedos kohtaan ei ole välttämättä huono juttu ajankäytöllisesti, koska silloin niitä saa paremmin myytyä.

Käytin asiakkaiden kanssa dropboxia, joka on toiminut vielä ainakin ihan moitteettomasti. Tähänkin on varmasti monia eri tapoja toimia mitä kautta asiakkaille kuvat lähettää. Kannattaa vain varmistaa tässä tapauksessa mikäli asiakas ei kirjaudu muutaman päivän sisällä kansioon, että onko hänen kutsunsa mennyt sähköpostin roskakoriin. Mikä on sinusta paras tapa toimia?

Minne studio kannattaisi pykätä? Kauanko se vie aikaa?

Mietin minne pop up studio kannattaisi järkätä, jotta asiakkaita riittäisi ja minun olisi myös päivittäin helppo sinne matkata.

Tässä seuraavia kysymyksia mitä kannattaa pohtia ennen paikan valintaa:

-Onko alueellasi muita pop up studion laittajia ollut aikaisempina vuosina?

-Haluatko tukea paikallista yrittäjyyttä ja tuoda pienellä läheiselle kylälle pientä happeningiä ja kuhinaa?

-Saatko tarpeeksi alueelta asiakkaita?

-Kuinka kauaksi asiakkaat ovat valmiita matkaamaan kuvattavaksesi?

Itse päätin laittaa pop up studion Vihdin kirkonkylälle, joka on todella romanttinen, vanhanaikainen pieni kylä. Kylän poikki menee ihana, mutkitteleva kyläraitti, jonka varrella on ihania kukkakauppoja, baareja jne. Löysin monien yhteydenottojen jälkeen Vihdin Pääkonttorilta aivan ihanan ja tilavan myymälätilan käyttööni. Sinne sain mahdutettua neljä eri taustakangasta; kaksi jouluista ja kaksi perus studiotaustakangasta henkilökuvia varten. Vuokra oli viikon ajalta mielestäni todella kohtuullinen. Vuokrat varmasti vaihtelevat paikkakunnittain ja sen mukaan kuinka suuria tiloja on tarjolla.

Viikkorytmini:

Maanantaina rakensin studion valmiiksi, tiistaista lauantaihin tein asiakkaita ja lauantai päivän päätteeksi purin studion. Se oli kätevää, nopeaa ja mielestäni sopiva aika minulle työskennellä pop up -studion parissa. Tehokasta!

Valaistus

Minulla oli käytössäni Jinbei ef200 Led valo, joka on siis säädettävissä kuinka kirkkaaksi haluaa. Valo on puhtaan valkoinen, niinkuin salamassakin. Softbox siinä valossa 150cm. Lisänä toisella puolella oli 80 softbox ja salama säädettynä tarpeen mukaan. Näillä mentiin ja hyvin riitti valo!

Mitä tarjoaisit ?

Mitä tarjoaisit asiakkaillesi? Mitä tuotteita?

Itse päätin ekalla kerralla tarjota erilaisia kuvauksia, jotta turvaisin jokaiselle päivälle asiakkaita. Tässä hinnastoni:

Koska halusin lisää kokemusta henkilökuvauksesta studiovalojen kera, halusin ehdottomasti myös tarjoa aikuisille henkilökuvaa huokeaan hintaan studiollani esim. LinkedIniä varten. Tämä henkilökuvien myynti on helppoa. Etsin vain paikallisien yrittäjien facebookryhmät ja huikkaat ideasta sinne. Varmasti saat markkinoitua yrittäjille tuoretta edustuskuvaa. Yrityksen ensikosketus tulee kuvien kautta ja jos ne eivät ole kunnossa, saattaa potentiaaliset asiakkaan kääntyä jo ensisilmäyksen jälkeen muille sivuille. Markkinoi firmoille kuvat siis oikeilla sanoilla. Ensi vuonna kyllä selvästi parempi hinta henkilökuville. 20€ on aika pieni summa verojen ym. jälkeen. Olisiko 40-50€ parempi?

Vastasyntyneen kuvaus ei tietty tuottanut yhtään tulosta. Sen hinta on jo korkeampi, vaikka tämäkin hinta on oikeaa hintatasoa melkein puolet halvempi. Mutta aika harvalla varmasti just sattuu tällä pienellä aikavälillä olemaan vastasyntynyttä kotonaan eli ensi vuodelle opin hiukan niukentamaan listaani mitä tarjoan.

Koirakuvaus oli paikallaan, koska tarvitsin erilaisten koirien käsittelystä ja kuvaamisesta lisää kokemusta. Sain esim. asiakkaaksi 4,5kk ikäisen bokserin, josta omistaja jo varoitteli, ettet tule saamaan siitä yhtään kuvaa. Kerroin asiakkaalleni, että ei oteta paineita, mutta kokeillaan. Pentu tulikin sisään kovin vauhdikkaasti hyppien vasten. Yritti innoissaan näykkiä hiuksiani jne. Kerroin omistajalle ystävällisesti ettei säikähdä että joudun hieman selättämään pentua, että ymmärtää kuinka käyttäytyä. Tämä ei ole siis vaarallista ja kuulostaa pahemmalta kuin onkaan. Ihan samaa tehdään lapsille, jos lapsi ei osaa rauhoittua ja pyörii kuin hyrrä ja on vaaraksi muille (tosin lasta pidetään sylissä ei lattialla). Eli pidetää rauhassa lattialla maaten ja ei anneta hötkeltää ja rahallisesti haukoitellaan ja annetaan koiran omilla eleillä ymmärtää ettei tilanteessa ole mitään pelättävää eikä riehuttavaa. Pentu koira rauhoittui muutaman minuutin jälkeen ja aloitti taas hyppimisen, kunnes tein saman uudestaan. Toisella kerralla pentu rauhoittui nopeammin ja päästin hänet heti irti kun oli rauhallisesti. Sen jälkeen tyyppi oli aivan kuin mitään ei olisi tapahtunut ja oli silti iloinen ja valmis kuvattavaksi. Avot! Kuvia tuli ja omistaja oli tyytyväinen, mikä tietty oli tärkeintä. Unohtamatta että koiralle jäi tilanteesta myös myönteinen ihmiskokemus. Minulla oli mukana myös erilaisia makupaloja, joita annoin kuvauksen päätteeksi koirille rapsutuksien kera. Tässä kuvia 4,5kk ikäisestä Jafarista. Varsin ihana tapaus <3

Järkkää siis koirakuvauksia, mikäli olet oikeasti kokenut koiraihminen, etkä tilanteessa kuin tilanteessa pelkää. Koirat voivat välillä olla arvaamattomia. Varaa tarpeeksi kuvausajalle. Koiran pitää antaa tutustua uuteen ympäristöön, kuvaajaan ja laitteisiin aivan rauhassa. Jos jokin asia pelottaa menkää yhdessä tutustumaan leikin kautta uusiin asioihin ja nameja oikealla hetkellä. Älä väkisin istuta koiraa paikkaan, jota hän pelkää. Muista kehua, kun hän on rauhallinen ja tottelee. Omistaja on oiva apu saamaan koiran katsetta oikeaan suuntaan namien kera.

Mistä ideoita taustan rakentamiseen?

Yksi minulla inspiroivin paikka on pinterest! Siellä on aivan älyttömästi eri hakusanoilla kaikkea mukavaa. Esim. tuohon turkoosiin taustaan sain idean tästä pinterestin kuvasta:

https://www.pinterest.com/pin/525936062713428728/

Eli tuolta lähinnä hain värimaailman, koristeet ovat aivan erilaiset. Mutta pyörää on turha keksiä uudestaan. Joskus ideat syntyvät omassa päässä ilman fiiliskuvia, joskus on hyvä hakea fiiliskuvilla ideoita ja tehdä oman näköinen set up!

Mulla se tänä vuonna oli tällainen:

Ja toinen set up oli perus valkoinen jossa valot taustalla:

Markkinoinnista

Mitkä markkinointikanavat on sinulle tehokkaimmat? Itse kokeilin tällä kertaa puhtaasti Somen voimaa. Tein Pop up studiosta tapahtuman facebookiin jota päivittelin ja muistuttelin ihmisiä varaamaan aikansa ajoissa. Muista jakaa omille henkilökohtaisille sivuille, kuin myös mahsollisille valokuvausivustollesi. Muista jakaa tapahtumaa paikallisissa ryhmissä myös tapahtumaa. Unohtamatta mainintaa Instagramissa kivan kuvan kera, samoin twitter ynnä muut somen kanavat, jotka sinulla on käytössä. Itselläni ei ollut ikkunassa mitään ja jälkeenpäin tajusin, että myös hyvällä sijainnilla olevissa ikkunoissa pitäisi isolla lukea:

POP UP STUDIO! No tällä kertaa tein markkinoinnin Facebookissa ja sain mielestäni sopivasti asiakkaita omaan aikatauluuni. Ensi kerralla ehkä voisin napakoittaa markkinointia ja tehdä esitteitä päiväkoteihin ja kouluihin.

Miten saada hymyä aikaiseksi?

Älä vaadi lapselta hymyä! Rakenna kuvaus leikin kautta. Joskus siihen tarvitaan palikoita, joskus jouluomenaa, joskus joulutikkaria tai monessa mun tapauksessa kylpyankka pelasti täpärät tilanteet. Kylpyankka on joutunut moniin erilaisiin tilanteisiin; syönyt mun kameraa, painellut vääriä nappeja, ruiskinut (leikisti) vettä lapsien päälle jne. Keinot ovat monet ja joillekin lapsille toimii toinen leikki ja toisille sitten pieruvitsit :D Mutta siinäkin pitää olla tarkkana pienten tuntosarvien kanssa, kenelle voi pieruvitsiä kertoa (ehkä vain se todella tuttu perhe, joka itse aloittaa puhumaan niistä). Kokeile sinä omat tapasi, mikä sinulle on luontaista heittäytyä lasten kanssa samalle tasolle.

Millaista palautetta on tullut näin jälkikäteen?

Aivan ihanaa palautetta tuli asiakkailta heti kuvauksen päätyttyä, että näin kuvien lähetysten jälkeen. Moni vanhempi kertoi ennen kuvausta, ettei hänen lapsestaan ole koskaan onnistuttu saamaan hymykuvaa. Eikä hän ole tottunut olemaan yhdessä kohtaa kahta sekuntia pidempään. Rauhoittelin vanhempia, ettei oteta stressiä vaan mennään tilanne kerrallaan. Lopulta näissäkin tapauksissa lapsi hymyilee, lopulta kikattaa ja lisäksi eräs super söpö tyttö vielä heilutti hameensa helmoja niin että kaikkien sydämet suli. Eli sinä kuvaajana olet isossa roolissa, kuinka käsittelet sekä aikuisia ja lapsia, kuinka saat heidät rentoutumaan ja luottamaan että on ihan ok nauraa, leikkiä ja riehaantuakin. Studiollani isitkin tanssivat, tekivät pupun korvia kuvaajille ym. hauskaa. Kaikki leikkiminen oli sallittua niin aikuisille kuin lapsillekin.

Nyt pari päivää kuvauksien jälkeen olen edelleen saanut ihania viestejä:

"Kiitoksia tuhannesti kuvauksesta ja kuvista! <3. Meillä tytöt jaksoi tänäänkin kertoa kyläpaikassa miten hupsun ja hauskan tädin luona oltiin ottamassa kuvia -"hassu täti kun luulee ankkojen syövän kameroita"

"Kiitos sinulle. Kuvat oli ihania. Lapset oli sitä mieltä, että me voitais käydä useammin sun luona valokuvissa . Ens vuodelle täytyy vaan tehdä varaus sinne viimeiselle vuorolle kun meidän lapset syö sun kaikki rekvisiitat 😀"

Eihän tän ihanampia palautteita voi saada, näillä elää seuraavat vuosikymmenet <3

Kiitos!

Kiitos kaikille ihka ensimmäisellä pop up -studiolla vierailleille ja kiitos sinulle joka luit ajatuksiani pop up studion järkkäämisestä. Toivottavasti sait joitakin vinkkejä omaan pop up -studioosi :)

Tein pop up -studion jälkeen kiitosvideon (joka näkyy Facebook -sivuiltani www.facebook.com/valokuvaajasatumali), jonka otin juuri kun olin saanut pop up -studioni pakattua pieneen autooni. Lumi satoi tuona aamuna juuri sopivasti <3

Kiitos! <3 <3 <3

  Helsinki, Finland

  ☎  040 963 4264

©satumali 2020.  All rights reserved.